15
submitted 9 months ago by peemaa@suppo.fi to c/suomi@sopuli.xyz

Työttömyys oli marraskuussa Suomessa suurempaa kuin yhdessäkään muussa Euroopan unionin jäsenvaltiossa.

Euroopan unionin tilastoviranomaisen Eurostatin torstaina julkaisemien tietojen perusteella kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli marraskuussa 10,6 prosenttia.

Toiseksi suurinta työttömyys oli Espanjassa, jossa työttömyysaste oli marraskuussa 10,4 prosenttia.

Artikkeliin haastatellun Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesen hepun mukaan viime vuoden kolmanella vuosineljänneksellä ero Suomessa syntyneiden ja ulkomailla syntyneiden työttömyydessä oli suuri. Suomessa syntyneiden työttömyysaste oli 7,8%, kun ulkomailla syntyneiden työttömyysaste oli 19,3%. En tiedä mistä se on numeronsa saanut, Tilastokeskuksella ei niitä näytä olevan. Mut, vois olettaa et ainakin työttömyysasteiden suhde on oikean suuntainen.

Samaan aikaan työllisten määrä ei ole vuodessa pienentynyt, eli kyse on vain siitä että työttömien määrä on noussut. Mut sit taas työllisten määrä on pienentynyt vuoden 2022 marraskuusta huomattavasti. Tota viimeistä käyrää katsoessa voisi kuvitella näkevänsä jopa nousun alun, mut eiköhän joku tuleva kriisi senkin pyyhkäise pois.

you are viewing a single comment's thread
view the rest of the comments
[-] peemaa@suppo.fi 0 points 9 months ago

Hallituksen toimien vaikutukset verrattuna viennin elpymisen vaikutukseen on pelkkää hienosäätöä. Tietenkin jos vienti ei elvy, halituksen toimilla on merkittävämpi vaikutus, mut siinä tapauksessa tämän ja seuraavien hallitusten pitäisi saada supistettua kulut uuden todellisuuden raamittamiin kehyksiin.

this post was submitted on 08 Jan 2026
15 points (100.0% liked)

Suomi

2524 readers
5 users here now

Suomalainen yhteisö suomalaisille ja kieltä hyvin osaaville.

The Finnish community for natives and proficient users of the language.


English-language discussions and news relating to Finland and the Finnish culture --> !finland@sopuli.xyz

Paikkakuntien yhteisöt / City communities:

Muita suomenkielisiä yhteisöjä / Other Finnish communities :

founded 5 years ago
MODERATORS